Hanna Jokinen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
28.09.2021

Kissa kiitoksella elää!

Vuodesta toiseen yksi kaikkein puhutuimmista asioista yhteiskunnassamme on varmastikin työ ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Itse katselen maailmaa pienituloisen hoitajan, toisen asteen koulutuksen saaneen duunarin silmin. Se elämä ja leivän syrjässä kii pysyminen ei ole ollut aina ihan helppoa, eikä se leipä vieläkään liian leveää ole. Jäin miettimään näin vapun ja…

Vuodesta toiseen yksi kaikkein puhutuimmista asioista yhteiskunnassamme on varmastikin työ ja siihen liittyvät lieveilmiöt.

Itse katselen maailmaa pienituloisen hoitajan, toisen asteen koulutuksen saaneen duunarin silmin. Se elämä ja leivän syrjässä kii pysyminen ei ole ollut aina ihan helppoa, eikä se leipä vieläkään liian leveää ole.

Jäin miettimään näin vapun ja työnväenjuhlan aikaan taas sitä miten suuressa roolissa yhteiskunnassa työ ja etenkin sen kautta saatava toimeentulo on. Olisi aivan liian helppoa typistää työn merkitys vain siihen, että työstä saadaan rahaa, jolla voidaan sitten käydä kaupassa ja ostaa ruokaa. Aina pelkkä ahkera työntekokaan kun ei takaa sitä, että tulee toimeen. Saati että voisi sallia itselleen mitään extraa elämässä.

Kun mietin vaikkapa lähihoitaja-kollegaa pääkaupunkiseudulla, jolla on vaikka yksikseen pari lasta huollettavana ja pelkästään jo vuokrakulut yli 1000 euroa kuussa, niin ei siinä juuri riemusta kiljahdella kun laskujen eräpäivät koittavat. Tästä syystä näen pelottavana puheena sen, että ihmisten palkkoja pitäisi leikata, jotta meillä yhteiskunnassa menisi paremmin ja esimerkiksi julkisen sektorin kulujen kasvu saataisiin typistymään! Jos valmiiksi on jo tiukoilla pienen palkkansa kanssa, niin mistä silloin karsitaan? Ruoasta vai välttämättömistä vaatteistako?

Pienituloisen palkkaa leikkaamalla myös leikataan hänen lähiympäristönsä yritysten tulonlähteitä. Vähemmän rahaa lähikauppaan tai jos hurjaksi heittäytymään pääsisi, niin entistä harvemmin rahaa on oman kylän kampaajalle tai leffateatteriin tai vallan pubiinkaan. Tosin näihin huvituksiin ei kaikilla ole nykyiselläänkään tietenkään varaa.

Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka meidän tulee ajatella ympäristöämme ja uhkaavaa ilmastonmuutosta. Kuinka meidän tulee tehdä tekoja sen eteen ettemme tuhoa tätä palloa kerskakulutuksella, saastuttamisella ja roskaamalla. Ja mikäs siinä, aivan aiheellisia huolia ja asioita. Onhan selvää ettei rakas Telluksemme kestä määräänsä enempää ihmisen sikailevaa käytöstä. Mutta edelleen tämäkin ajatuskela päässäni kiertyy työhön ja toimeentuloon. Jos ei ole työtä tai jos palkallaan ei saa kuin hädin tuskin välttämättömät ostokset tehtyä, niin kuinka siinä ostat luomua tai ajelet sähköautolla? Kun monelle matalapalkka-alan työssäkäyvällekin sen kovaa vauhtia vanhentuvan ooppelinsa konvertoiminen vähemmän haitallista polttoainetta käyttäväksikin voi olla liian kallis investointi. Vallankin jos muutostöiden osaajaa ei lähipiiristä löydy vaan se teetettäisiin korjaamolla.

Puhumme nyt koronan kanssa painiessamme myös paljon ihmisten mielenterveydestä. Toki itsekin kuulun esimerkiksi terapiatakuun vankkoihin kannattajiin, mutta en voi olla ajattelematta myös sitä miten iso merkitys ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnillekin työllä on. Aikamoista kädestä suuhun elämistä se on ollut itselläkin, etenkin nuorempana kun vasta opetteli aikuisen elämän alkeita ja työn syrjään oli vastikään päässyt kii. Elämisen kalleus ja yllättävät rahanmenot ovat kyllä aiheuttaneet unettomia öitä ja monet itkut täälläkin. Vaikka olenkin siitä onnekas, että on ollut ihan tuskaisimmissa tilanteissa mahdollista saada apua mm. omilta vanhemmilta. Läheskään kaikilla ei ole!

En voi kuin kuvitella mikä määrä ahdistusta, stressiä ja pelkoa liittyy siihen kun työtä ei ole ja toimeen on tultava ihan minimaalisilla summilla. Ja jos sitten tapahtuu jotakin mikä vaikkapa katkaisee sen kaikkein pienimmänkin yhteiskunnan rahallisen tuen niin ole siinä sitten aktiivinen ja aikaansaava yhteiskunnan jäsen. Masennuksen, ahdistuksen ja henkisen pahoinvoinnin keskeltä on aivan helvetillinen työ nousta esimerkiksi tiukasti työn hakuun. Monelle päivän parin työkeikka voi myös tehdä valtavaa hallaa siinä mielessä, että työttömyyskorvaukset viivästyvät ja oletkin parin päivän duunin takia yhtäkkiä pitkään ilman rahaa. Tämän kaiken päälle on aivan kohtuutonta leimata työttömiä laiskoiski työnvieroksujiksi. Valtaosan kohdalla kun ei kyse ole haluttomuudesta itse elättää itseään, omalla työllään.

Toiset ihmiset yhteiskunnassa ajattelevat niin, että ihmisen on oltava valmis tekemään mitä tahansa työtä. Jos olet työtön, korkeasti koulutettu ihminen niin sinne vain provisiopalkalla feissariksi kadunkulmaan tai taidealan ihmisenä vanhustenhuollon tukipalvelutöihin.

Tämä ei nyt tarkoita, että väheksyisin millään tapaa esimerkkinä käyttämiäni feissarin tai tukipalvelutyöntekijän töitä! Kaikki kunnia heille, tietenkin. Tarkoitan tällä sitä, että ollakseen hyvä työntekijä jokaiseen duuniin vaaditaan aitoa kiinnostusta ja osaamista. Jos työ ei vastaa yhtään omia kiinnostuksen kohteita, omaa osaamista tai omia arvoja niin tuskin siinä silloin menestyykään optimaalisesti. Aika kamalaa sekin elämä on, jos joudut tekemään väkisin työtä jota inhoat ja jota et oikeastaan kunnolla edes osaa. Toki moni on valmis tekemään lähes mitä vain töitä ja monelle voi hyvinkin sopia elämä, jossa jossain kohtaa tehdään vaikka siivoojan työtä, sitten kaupan alan duunia tai lähdetäänkin jossain elämän mutkassa kohti liikunnanohjaajan hommia. Mutta ei tätä voi kaikilta ihmisiltä edellyttää. Ja kuinka moni työnantajakaan oikeasti hyötyy siitä että työntekijä ei osaa tai pysty hommiinsa? Tai inhoaa tiettyä alaa jo lähtökohtaisesti? Ei mikään win-win tilanne kummallekaan osapuolelle.

Työ määrittää meitä ja mahdollisuuksiamme, halusimme tai emme. Ilman työtä ja riittävää toimeentuloa moni muukin asia elämässä karkaa aina vain kauemmaksi. Samoin oma hyvinvointi kärsii jos kaapista löytyy vain makaronia ja ketsuppia, eikä ole rahaa ostaa niitä halvimpiakaan lenkkareita että itsestään voisi pitää huolta edes vaikkapa metsässä kävellen. Jopa ystävien tapaaminen voi olla noloa tai hankalaa, jos oma talous on paljon tiukempi kuin muilla kaveriporukasta. Monelle on iso kynnys myöntää, että ei todellakaan ole varaa lähteä kahvilaan kahville kun ennen tilipäivää kotonakin käyttää kahvinpurut kahteen kertaan.

Hyvää vappua, vietitpä sen sitten töissä tai vapaalla. Muistetaan puheissamme myös solidaarisuus ja se ettemme tee toisista oletuksia hänen tämän hetkisen (työ)tilanteensa kautta.

Takaisin etusivulle