Hanna Jokinen
vasemmisto logo
21.06.2021

Oma koti kullan kallis, seniorillekin!

Hattulassa tavoitteena on hoitaa melkoisen optimistisella prosentilla sen iäkkäämpää väestöä omassa kodissaan laitosasumisen sijasta. Varmasti monelle onkin äärimmäisen tärkeää saada asua omillaan, ihanteellisimmillaan elämänsä loppuun asti. Tämä ei useinkaan kuitenkaan onnistu ilman apua. Vähitellen iän ja vaivojen lisääntyessä tarvitaan kotiin myös sairaanhoidollista apua, samoin kuin kuntoutusta ja muuta turvaa. Hattulassa…

Hattulassa tavoitteena on hoitaa melkoisen optimistisella prosentilla sen iäkkäämpää väestöä omassa kodissaan laitosasumisen sijasta. Varmasti monelle onkin äärimmäisen tärkeää saada asua omillaan, ihanteellisimmillaan elämänsä loppuun asti. Tämä ei useinkaan kuitenkaan onnistu ilman apua. Vähitellen iän ja vaivojen lisääntyessä tarvitaan kotiin myös sairaanhoidollista apua, samoin kuin kuntoutusta ja muuta turvaa.

Hattulassa on hyvin osaavaa ja motivoitunutta hoitajakaartia kotihoidossa. Heitäkään ei kuitenkaan ole yhtään liikaa ja heidänkin ajastaan kuluu päivittäin iso siivu mm. pelkkiin siirtymiin asiakkaalta toiselle. Jopa 70-100 kilometriä saavat nuo kotihoidon hoitajamme kurvailla autoillaan edestakaisin pitkin kuntaa.

Hattulassa on olemassa kotiutustiimi, joka käsitykseni mukaan myös voi antaa tehostetumpaa kotihoitoa. Pidempiä käyntejä ja esimerkiksi kuntoutusta asiakkaan kotona. Tästä oli jossain kohtaa ilmoilla paljonkin puhetta ja innostusta, mutta keskusteluista hoitajien kanssa käy ilmi että jollakin tavalla asia on jäänyt kiireen ja kaiken muun jalkoihin. Varmasti korona-pandemiakin tässä osaansa näyttelee. Koti- ja asumispalveluilla on oma fysioterapeuttinsa, mutta kuka hänen palveluistaan päättää on jäänyt hieman epäselväksi.

Hoitajien kanssa jutellessa on käynyt ilmi, että kotikuntoutuksen ja tehostetumman kotihoidon sujuvuutta ja periaatteita olisi tarpeen selkeyttää. Oikea aikaisella kuntouttamisella ja tehostetulla puuttumisella esimerkiksi heikentyneeseen toimintakykyyn ja liikkumiseen saataisiin monen kohdalla jarrutettua luisumista laitoshoitoon.

Näen ehdottoman tärkeänä, että kotihoitoon ja sen hoitajien hyvinvointiin satsataan seuraavalla valtuustokaudella. Hoitajat on otettava mukaan suunnittelemaan kotihoidon kehittämistä. Esimerkiksi juuri tässä fysioterapeutti-resurssin käytössä ja kotiutustiimin hyödyntämisessä tehostetumpaa kotikuntoutusta antamaan. Myös ns. ”omahoitaja-ajasta” voisi tehdä pysyvämmän ja aktiivisesti käytössä olevan työkalun hoitajille. Tällöin hoitaja saisi säännöllisesti viettää aikaa pidempään omahoidettavansa kanssa. Käytti sitten ajan vaikka kävelyllä käymiseen tai johonkin muuhun mieltä virkistävään.

Ikäihmisten laitosmaiseen asumiseen ollaan tekemässä pian isoa panostusta kun uusi tehostetun palveluasumisen yksikkö rakennetaan. Tämä onkin ehdottoman tarpeellista, koska Hattulassa on jo huutava pula pitkäaikaisen hoivan paikoista. Pelkkien seinien lisäksi tarvitaan myös osaavaa henkilökuntaa, riittävästi.

Näen erittäin tärkeänä että kuntapäättäjät seuraavat haukan katseella sitä että kunnassamme vanhuspalvelulain velvoittama hoitajamitoitus toteutuu. Ja että se toteutuu niin, että hoitajat keskittyvät hoitamiseen ja avustavia tehtäviä hoitavat niihin toimiin palkatut avustavan työn osaajat.

Samoin olisi tulevina vuosina tärkeää kehittää myös arjen elävöittämistä laitoksissa. Näkisin hyvänä kehityksenä esim. sosionomien tai ohjaustoiminnan artenomien hyödyntämisen osana pitkäaikaisen hoivan moniammatillista työntekijä-tiimiä. Kunnan tulisi mielestäni palkata tällaisia ohjaustoiminnan ammattilaisia vastaamaan laitosten virikkeellisestä arjesta. Näin hoitajien panosta saadaan käytettyä ensisijaisesti hoitotyöhön ja jos aikaa riittää sen lisäksi niin miksipä ei osallistumaan myös ohjaajan tueksi virikkeelliseen toimintaan. Hoitajille on kuitenkin taattava oikeus tehdä työnsä hyvin ja keskittyä siihen ihmisen hoitamiseen ja kuntouttavan työotteen käyttöön.

On kohtuutonta vaatia hoitohenkilöstöä repeämään mittavasti myös viihteelliseen ja virikkeelliseen toimintaan, kun perushoito ja kuntouttaminen itsessään vie jo rutkasti aikaa. Aikaa kun pitäisi kuitenkin riittää myös lakisääteisiin kirjaamisiin ja erilaisten hoidettavan toimintakykyyn liittyvien arviointien tekoon. Hoitotyöhön liittyy paljon myös erilaista soittelua ja yhteydenpitoa itse hoitamisen lisäksi.

Kaiken kaikkiaan emme voi unohtaa ikäihmistenhoidon kehittämistä, vaikka sote onkin jo ovella. Emme voi jäädä mihinkään välitilaan vain odottamaan että sote korjaa kaiken. Kunnan on arvostettava henkilöstöään myös siten, että heillä on koko ajan mahdollisuus tulla kuulluksi ja saada kehittää omaa työtään.

 

Takaisin etusivulle